• Energy Research
• Open Access close
• Restricted close
• Embargo close
• Finnish close

Hankkeen tavoitteena oli tehdä selvitys toimintatavoista, joiden avulla voidaan pienentää epävarmuuksia käytettäessä päästömittaustuloksia vuosipäästöjen laskennassa ja verrattaessa niitä laitokselle annettuihin päästövaatimuksiin. Raportti perustuu pääosin VTT Kemiantekniikan suorittamiin epävarmuuslaskelmiin, kansallisista vertailumittauksista (1992-1994) saatuihin tuloksiin ja aikaisempiin tutkimuksiin. Projektin käyttöön on saatu myös kokemusperäistä tietoa suomalaisilta päästömittaajilta. Raportissa arvioidaan tulosten epävarmuudet kahdelle esimerkkilaitokselle (kivihiilivoimalaitokselle ja sellutehtaan hajukaasukattilalle). Näille kansallisten vertailumittausten kohteena olleille laitoksille kuvataan eräs päästöjen mittaustapahtuma sekä vuosipäästöjen laskentatapa. Lisäksi raportissa esitellään kansainvälisiä toimia päästömittausten laadunvarmistuksesta. Raporttiin on koottu hiukkas-, NOx-, SO2- ja tilavuusvirtamittausten epävarmuuteen vaikuttavia tekijöitä ja siinä tehdään ehdotuksia oikeista päästömittaustavoista. Mittausepävarmuuden suuruuden selvittämiseksi päästökomponenttien pitoisuusmittausten ja tilavuusvirtamittausten tulosten epävarmuudet laskettiin kahdessa esimerkkitilanteessa ottaen huomioon menetelmästä ja mittausolosuhteista syntyvät epävarmuudet. Tulokset antavat kuvaa siitä, mitä mittausepävarmuus nykytekniikalla pienimmillään on. Raportti käsittelee myös vuosipäästöjen määrittämisen epävarmuuksia kahdessa esimerkkilaitoksessa.

Tiivistelmä Työturvallisuuden parantamiseksi ja työtapaturmien torjumiseksi on jatkuvasti tehtävä toimenpiteitä, jotta saavutettu taso säilytetään tai sitä kyetään parantamaan. Työturvallisuustyössä erityinen rooli on yrityksen johdolla, jonka sitoutuminen ja asenne vaikuttavat ratkaisevasti hyvän turvallisuuskulttuurin kehittymiseen. Työterveyden (H), työturvallisuuden (S), ympäristön (E) ja laadun (Q) integroidun johtamisen tavoitteena on saavuttaa kokonaisvaltaista vastuullisuutta yrityksen toiminnoissa. Suomessa kehitetty HSEQ-toimittaja-arviointi todentaa tilaajayrityksille heidän toimittajiensa HSEQ-suorituskyvyn. Väitöstutkimuksen tavoitteena oli tapaustutkimusten kautta tutkia, miten yritysvastuullisuutta voisi kehittää niin, että erityisesti työturvallisuus mutta myös ympäristövastuullisuus ja laadunhallinta paranisivat. Osatutkimuksissa tutkittiin työtapaturmiin liittyviä tekijöitä tutkintaraporttien pohjalta, henkilöstön käsityksiä johdon työturvallisuusasenteista kyselytutkimuksella, toimittajayritysten HSEQ-kehityskohteita arviointitietokannasta sekä HSEQ-arviointimenettelyä kokonaisvaltaisen tarkastelun kautta. Samankaltaisten työtapaturmien tutkinnoista on löydettävissä yhteisiä tekijöitä, joita tarkastelemalla onnettomuuksista voidaan löytää yhtenevyyksiä. Näitä on mahdollista hyödyntää työturvallisuusjohtamisen tukena vastaavilla toimialoilla ja laajemminkin. Työturvallisuustyössä johdon asenteilla on ensisijaisen tärkeä rooli. Johdon tulee toimia esimerkkinä ja vuorovaikutuksessa muun henkilöstön kanssa. Tulosten mukaan HSEQ-toimittaja-arviointi on toimiva menettelytapa toimittajien HSEQ-kyvykkyyden arvioimiseksi ja kehittämiseksi. Vastuullisuuskysymysten tiukentuessa ja erilaisissa yritystoimintaan vaikuttavissa haasteissa menettelytapa on osoittanut vahvuutensa ja muutoskykyisyytensä. Elinvoimaisuuden takaamiseksi menettelytapaan liittyviä haasteita tulee jatkuvasti arvioida. Abstract In order to improve occupational safety and prevent accidents at work, continuous measures must be taken to improve or maintain the safety level achieved. A company’s management plays a special role in safety work. Their commitment and attitude are crucial for the development of a good safety culture. The goal of the integrated management of health, safety, environment and quality (HSEQ) is to achieve holistic responsibility in the company’s operations. The HSEQ Assessment Procedure developed in Finland verifies the HSEQ performance of suppliers to buyer companies. The aim of this dissertation was to examine, through case studies, how corporate responsibility could be developed to improve safety in particular, but also environmental responsibility and quality management. The sub-studies examined factors related to accidents at work on the basis of investigation reports, staff perceptions of the management’s safety attitudes through a survey and supplier companies’ HSEQ improvement needs from the assessment database, as well as the HSEQ Assessment Procedure through a comprehensive review. Common factors can be found in investigations of similar accidents at work, and by examining them, parallels can be found in accidents. These can be used to support safety management in various industries and more broadly. In safety work, the attitudes of the management play a key role. The management should serve as an example and work in interaction with other staff. The results show that the HSEQ Assessment Procedure is a viable method for assessing and developing suppliers’ HSEQ capabilities. The approach has shown its strength and adaptability in various challenges affecting business operations and with increasingly stricter sustainability requirements. The challenges related to the method need to be assessed continuously to ensure its viability.

Tutkimuksen tavoitteena oli luoda selkeä ja toimiva menettelytapa maa- ja tierakenteissa hyötykäytettävien teollisuuden sivutuotteiden riskinarviointiin. Riskinarviointimenettelyn toivottiin olevan mahdollisimman yksinkertainen ja helppokäyttöinen mutta kuitenkin tärkeimmät riskinarvioinnin vaiheet ja merkittävät ympäristöriskit kattava. Lisäksi työssä pyrittiin huomioimaan tie- ja maarakenteiden erityispiirteet. Arviointi olisi tarvittaessa voitava tehdä osana sivutuotteiden tuotteistusmenettelyä, jolloin sen tuloksia voitaisiin käyttää yhtenä maa- ja tierakennusmateriaalien valintaperusteena. Tutkimus on osa laajempaa tutkimuskokonaisuutta, jonka päätavoitteena on laatia opas teollisuuden sivutuotteiden ympäristökelpoisuuden ja teknisen toimivuuden osoittamiseksi lupa- ja tuotteistamismenettelyssä. Riskinarviointia tarvitaan, kun sijoitustapa poikkeaa olennaisesti kelpoisuuskriteerien määrittelyissä tarkastelluista olosuhteista, esimerkiksi sijoitusympäristön ollessa herkkä tai rakenteiden koostuessa useista eri materiaaleista, tai kun haitta-aineiden ominaisuuksista on lisätietoja, joiden perusteella voidaan sijoituskohteessa hyväksyä tavoitearvoja suuremmat arvot. Tutkimuksessa laadittu ehdotus riskinarviointitavaksi sisältää tavoitteiden ja rajausten määrittelyn sekä ehdotuksen riskinarviointimenettelyksi. Tarkasteltavat riskit ovat pääasiassa ihmisen terveyteen liittyviä (terveysriskeihin perustuvia), sillä ekotoksikologisen riskin arvioiminen saatavilla olevan lähdeaineiston puutteellisuuden vuoksi ei ole tällä hetkellä mahdollista. Riskinarviointimenettelyn käytännön soveltuvuuden arvioimiseksi tehtiin esimerkkiriskinarviointi kivihiilen lentotuhkalle tie- ja maarakenteissa. Tarkasteltujen esimerkkirakenteiden päästöjen merkittävyyttä arvioitiin vertailemalla laskettuja päästöjä erilaisiin suositusarvoihin, jotka kuvaavat minimaalista riskiä ihmisille tai indikaattorieliöille.

Trooppisista maista lähtöisin oleva peltometsäviljely eli agroforestry on Suomessa vähän tunnettu viljelymuoto. Peltometsäviljely on ympäristöystävällinen maankäyttömuoto, jossa yhdistetään puunkasvatus ruoan ja raaka-aineiden tuottamiseen. Monitoiminnallisen peltometsäviljelyn avulla on mahdollista mm. vastata ilmastonmuutoksen haasteisiin, EU:n CAP 2020 -uudistuksen vaati-muksiin, ennallistaa luonnon monimuotoisuutta, sekä vaikuttaa positiivisesti maaseudun työpaik-kojen luomiseen. Tämä opinnäytetyö esittelee narratiivisen kirjallisuuskatsauksen avulla peltometsäviljelyn taustaa, käsitteitä ja viljelymenetelmiä, sekä ehdottaa suomenkielessä käytettäviä peltometsäviljelykäsit-teitä ja määritelmiä. Työn tarkoituksena on tehdä peltometsäviljely kokonaisvaltaisena maankäy-tön suunnittelun vaihtoehtona tutuksi, sekä hahmottaa tulevaisuuden näkymiä alan kirjallisuuteen, tutkimustietoon ja Eu:n maatalouspoliittisiin linjauksiin pohjautuen. - Originating from a tropical country, agroforestry is still a relatively little known form of cultivation in Finland. Agroforestry is an environment-friendly form of land-use, which combines forestry with the production of food and raw materials. Multi-functional agroforestry faces the challenges of climate change, meets the demands of European Union's CAP 2020 reform, helps to restore the diversity of nature and has a positive effect on rural employment. This thesis is a narrative literature review on the background, terminology and cultivation approaches and methods of agroforestry. The objective of this thesis is to introduce agroforestry as a possible holistic land-use management option also in Finland and to have a look at the future possibilities based on the latest literature, research data and European Union agricultural policies.

ei tietoa saavutettavuudesta unknown accessibility

Väitöskirjassa on tutkittu, kuinka Suomessa on pyritty vastaamaan ilmastonmuutoksen tuomiin vaatimuksiin. Tutkimus kohdentuu 2000-luvun alkuvuosiin, jolloin ilmastonmuutoksella ei vielä ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa samanlaista painoarvoa kuin nykyään. Suomessa tehtiin tuolloin kuitenkin joukko tärkeitä ilmastopolitiikan linjauksia, jotka vaikuttavat yhä. Väitöskirjassa selvitetään myös, miten ilmastoasia otettiin vastaan Suomen kunnissa ja mitkä seikat lopulta vaikuttavat siihen, etenevätkö kuntien ilmastotoimet vai eivät. Suomen ilmastopolitiikan muotoutumista kansallisella ja kuntien tasolla on tutkittu aiemmin vain vähän. Väitöstutkimuksessa on haastateltu virkamiehiä, ministereitä ja tutkijoita, jotka rakensivat Suomen ensimmäisen ilmastostrategian. Lisäksi aineistona on strategian valmistumisen aikaan käyty ilmastoaiheinen keskustelu Helsingin Sanomissa. Paikallistasoon on puolestaan pureuduttu haastattelemalla kuntien virkamiehiä ja muita kunta-alan toimijoita, jotka työskentelivät ilmastoasioiden parissa. ILMASTOKESKUSTELU PELKISTYI VÄITTELYKSI YDINVOIMASTA Ilmastoasioista Helsingin Sanomissa käyty kiivas keskustelu osoitti, että valtakunnan tasolla koko monimutkainen ilmastokysymys nähtiin 2000-luvun alussa ennen kaikkea energiantuotantoratkaisuille alisteisena asiana. Tutkitulla ajanjaksolla ilmastoasialla yritettiin edistää muita tavoitteita. 2000-luvun alussa Suomessa valmisteltiin päätöstä viidennen ydinvoimalan rakentamisesta. Niin ydinvoiman kannattajat kuin sille vaihtoehdoksi maakaasua tarjonneet vastustajatkin perustelivat näkemyksiään ilmastonmuutoksen torjumisella. Tutkimuksessa todetaan, että keskustelu keskittyi kiistelyyn energiantuotantomuotojen paremmuudesta, kun taas keskustelu muista ilmastonmuutoksen kannalta olennaisista toimista vaikkapa liikenteessä tai maankäytössä jäi vähäiseksi. MINISTERIT RIITELIVÄT, VIRKAMIEHILLÄ KONSENSUS Suomen ensimmäinen ilmastostrategia laadittiin vuonna 2001. Strategiassa määriteltiin millaista ilmastopolitiikka Suomi tekee valtakunnan tasolla, eli miten Suomi aikoo täyttää kansainvälisissä neuvotteluissa asetetut tavoitteet kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Myöhemmin, vuosina 2005 ja 2008 laaditut strategiat pohjautuvat pitkälti ensimmäiselle. Strategiaa muotoilleet virkamiehet korostivat haastatteluissa, että strategian virkamiesvalmistelu eteni hyvässä sovussa ja kiistoja oli vain poliittisten toimijoiden välillä. Sopuisuuteen vaikutti muun muassa se, eri hallinnonalojen virkamiehet tunsivat toisensa jo ennalta. Tämä vaikutti myös neuvotteluiden sisältöön: Tiettyjä kysymyksiä ei haluttu tuoda neuvottelupöytään, sillä niiden katsottiin olevan muiden neuvottelijoiden kannalta liian vaikeita hyväksyä. Suomalaisen hallintokulttuurin on yleisesti todettu kehittyneen keskustelevammaksi, mutta ilmastopolitiikasta päättäminen oli vielä 2000-luvun alussa varsin sulkeutunutta. Tämä näkyi muun muassa siinä, että kansallista ilmastostrategiaa muotoiltaessa perinteisesti vahvojen toimijoiden, kuten energiahallinnon, auktoriteettiasema korostui. Ilmastostrategian valmistelijat tekivät myös huomattavan määrän valintoja siitä, millaisia vaihtoehtoja strategiaan otetaan mukaan ja minkälaisten lähtöoletusten pohjalta erilaisia skenaarioita lasketaan. Vaihtoehtojen rajaamista perusteltiin sillä, että osa asioista oli vakioitava, jotta työssä päästään eteenpäin. Väitöstutkimuksessa todetaan, että päätöksentekoon liittyvät epävarmuudet ja valinnat tulisi kuitenkin tuoda esiin, sillä tämä vähentää yksipuolisen vallankäytön mahdollisuutta. ILMASTOKYSYMYS NÄHTIIN ONGELMANA Julkisessa keskustelussa ja virkamiestyössä päästöjen vähennykset nähtiin usein ennen kaikkea ongelmana, joka hidastaa talouskasvua ja uhkaa hyvinvointia. Suomen energianintensiivisen teollisuuden pelättiin kärsivän, jos Suomi sitoutuu päästövähennyksiin. Toisaalta esille nousi myös näkökulma, jonka mukaan päästövähennykset eivät tarkoita ainoastaan kustannuksia, vaan myös säästöjä ja uudenlaisen teknologian kehittämistä. Näkemys jäi kuitenkin ongelmakeskeisyyden varjoon. Ilmastokysymyksen hahmottaminen ongelmaksi heijastui myös kuntien ilmastotyöhön. Kunnissa oli vaikea hahmottaa, onko ilmastokysymys ollenkaan kuntien toimintaa koskeva asia ja mitä toimia kuntien tasolla voidaan toteuttaa. Ongelmallisena pidettiin myös sitä, että ilmastoasiat tulevat kuntiin lähinnä ympäristöhallinnon kautta, mutta toimia pitäisi tehdä kaikilla hallinnonaloilla. Yksi tutkimuksen johtopäätöksistä onkin, että ilmastokysymyksen hahmottaminen erilaisten vaikeuksien kautta ja myös melko kapea-alaisena kysymyksenä on vaikuttanut siihen että Suomen käytännön toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat lähteneet liikkeelle hitaasti. VIRKAMIEHET LUOTTIVAT OMIIN KOKEMUKSIINSA Ilmastopolitiikkaa varten tuotetaan jatkuvasti suuri määrä uutta tietoa, kuten erilaisia tutkimuksia ja ennusteita. Tutkimuksen mukaan ilmastopolitiikasta vastaavat virkamiehet niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla arvioivat kuitenkin toimintamahdollisuuksia ennen kaikkea omiin kokemuksiinsa perustuen. Vaikka uutta tietoa olisi ollut tarjolla, sitä ei aina hyödynnetty päätöksenteossa. Kuntien tasolla informaatiotulva koettiin jopa turhauttavaksi. Tietoa on tarjolla, mutta oman kunnan kannalta olennaisten asioiden löytäminen ja tiedon sovittaminen paikalliseen päätöksentekoon on vaikeaa. Jotta tieto vaikuttaisi paikallistason päätöksenteossa, tarvitaan puolestapuhujia, jotka voivat osoittaa tiedon merkityksen oman kunnan kannalta. RESURSSIPULA KURISTI KUNTIEN ILMASTOTOIMIA Tutkimus vahvistaa, että kansainväliset julistukset ja valtakunnan tasolla laaditut strategiat eivät takaa käytännön toimia ilmastonmuutokseen vastaamisessa. Kunnissa tehtävät, paikallisen tason päätökset vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka Suomi voi vastata ilmastonmuutokseen. Tutkimuksessa perehdyttiin ilmastotoimiin sellaisissa kunnissa, jotka ovat mukana Kuntaliiton ilmastokampanjassa. Ilmastotoimia oli toteutettu kunnissa vaihtelevasti. Merkittävänä ilmastotoimien edistymistä hidastavana asiana kuntien virkamiehet pitivät resurssipulaa. Ilmastotoimien onnistuminen olikin usein kiinni jopa yksittäisen virkamiehen aktiivisuudesta. Kunnissa koettiin myös, että ilmastoasiat ovat liian epämääräisiä. Päästöihin vaikuttavat monet toimialat ja päästöjen väheneminen näkyy hitaasti. Myös tulosten mittaaminen on usein vaikeaa. Kunnissa kaivattiinkin tukea erityisesti siihen, miten tehdä asia näkyväksi ja merkittäväksi paikallistasolla. In this study, I examine the shaping of national and local climate policy in Finland. My aim is to clarify how international climate policy objectives are adopted on the national and local levels and what factors impact the shaping of climate policy. My research focuses on the early stages of national and local climate policy institutionalisation in the early 2000s. The starting point of my research is the idea of non-linearity, according to which, national practices and reactions cannot be regarded as a direct result of international decisions. Instead, international level objectives and national level distinguishing features are together intertwined in the national implementation of international climate policy. On the other hand, the consideration of climate objectives in political action can change established structures by highlighting completely new types of issues. While implementing climate policy objectives, a unique state of action will also take shape on the local level, which is partly dependent on international and national decisions and guidelines but, at the same time, also strongly bound to local distinguishing features. This study is comprised of three focal studies. In the first focal study, I survey public debates concerning the first national climate strategy completed in 2001; the empirical material consists of newspaper articles in Helsingin Sanomat on the topic of the climate. In the second one, I investigate public servant preparations for the first national climate strategy; the material consists of interviews with public servants, researchers and politicians who participated in the preparations of the climate strategy. The third study is focused on climate objectives in the municipalities; the empirical material is comprised of interviews with municipal public servants as well as with other persons who have participated in the climate policy implementation on the local level. My research is theoretically based on the perspective of political practices, emphasising the close ties of interpretations of social problems to different concrete and material conditions, however simultaneously maintaining policy making circumstances and the exchange of meanings therein at the core of the study. I supplement the viewpoint of political practices with a broad, theoretical set of concepts with which I analyse my materials and interpret the empirical results. The theoretical set of concepts of this study includes, for example, the following: policy dimensions and politicisation, interpretation frames, planning, policy formation conditions as well as knowledge and expertise. Many important findings on the politics and dynamics of climate change governance have been highlighted in this study. One of the most important empirical findings in my research is associated with the relationship between climate policy framing and action. My research showed that the climate issue in Finland at the beginning of the 2000s, both on the national and local levels, was viewed as a problem: It was more often than not interpreted through frames articulating the types of problems regarded as central. This emphasis clearly influenced the action as well. Internationally, Finland is lagging behind in the implementation of specific instruments in climate policy. On the other hand, my research showed that the interpretation of climate questions as a rather narrow issue has also slowed down the implementation of climate policy objectives in Finland. On the local level, climate issues have significantly been interpreted only as a matter for local environmental administration; on the national level, climate issues, for one, have been viewed merely as being relevant for large-scale energy production solutions. My research also showed that in the early 2000s, the politicisation of climate issues was firmly connected to various efforts to utilise climate issues in the advancement of certain other objectives. For example, climate issues in national level public debates were more exploited in talks concerning nuclear power, when in fact there were hardly any discussions on the implementation of climate objectives. On the other hand, my research highlighted that climate issues during the time period being investigated had clearly not yet been given broader argumentative power: Although climate issues were used in national level public debates as a strong argumentation basis when advocating the superiority of different forms of energy production, climate issues still seemed to go almost completely unnoticed in other fields of activity. My research also disclosed that the processes of the production of knowledge concerning climate policy and the politics of climate policy are tightly interwoven. On the basis of my materials, it turned out, for example, that the results of calculations concerning climate policy expenses were bound to, aside from scholarly ´facts´, a number of political and practical choices as well. My research also strongly highlighted, in particular, the relevance of experiential knowledge in the formulation of objectives and measures concerning climate policy. Certain methods can therefore be excluded from the set of implementation options of climate policy, for example, due to the fact that cooperation between certain actors had previously proved difficult. The results of my research also include the discovery that informational and administrative processes concerning climate policy had particularly still been closed off in the early 2000s. The complexities and scope of climate policy partly account for this: In order to have been able to follow though with the processes, certain issues simply had to be standardised. Closing off climate policy processes, however, is problematic because in connection with the unravelling of quite complex problems in various informational and administrative processes, it would be essential to highlight choices made and the uncertainties associated with them. When awareness is actively being maintained, for example, on choices associated with knowledge produced as support of political design, the possibility of the onesided use of power included in the processes will be reduced. My research also showed that actors operating on various levels and from different viewpoints are important in climate policy because they fulfil different functions, thereby complementing each other. The abundance and variety of actors also provides the possibility for finding the most appropriate solutions for each situation. The diversity of different institutions and actors should therefore not be considered problematic, although situations concerning climate policy can easily seem to appear to be unclear and ´uncontrolled´ because of it.

Tourism demand, adaptation, and climate change This review article discusses the potential impacts of climate change on tourism demand. Climate affects tourism in many ways. Therefore, climate change may have significant implications for tourism demand and supply. In order to answer to these implications, adaptation is needed. Tourists, of all tourism stakeholders, are considered to have the best adaptive capacity: they can quite easily change the destination, timing of their journey or activities. Their travel behavior may also be affected by adaptation realized by the industry. Tourists’ adaptation, which will be reflected in tourism demand, has been studied especially from the perspective of winter tourism and tourists’ awareness about climate change and its impacts on tourism destinations. Results show that tourists’ responses to changes deriving from climate change may affect the directions of tourist flows remarkably. In addition, research has indicated that tourists’ consciousness about climate change and about the relationship between climate change and their own travelling is on a relatively low level, and that many different factors which may inhibit the change in travel behavior exist. Therefore, little can be said about changes in travel activity in general. This review article discusses the potential impacts of climate change on tourism demand. Climate affects tourism in many ways. Therefore, climate change may have significant implications for tourism demand and supply. In order to answer to these implications, adaptation is needed. Tourists, of all tourism stakeholders, are considered to have the best adaptive capacity: they can quite easily change the destination, timing of their journey or activities. Their travel behavior may also be affected by adaptation realized by the industry. Tourists’ adaptation, which will be reflected in tourism demand, has been studied especially from the perspective of winter tourism and tourists’ awareness about climate change and its impacts on tourism destinations. Results show that tourists’ responses to changes deriving from climate change may affect the directions of tourist flows remarkably. In addition, research has indicated that tourists’ consciousness about climate change and about the relationship between climate change and their own travelling is on a relatively low level, and that many different factors which may inhibit the change in travel behavior exist. Therefore, little can be said about changes in travel activity in general.

Vuonna 2006 Suomen sähköverkkoon syötettiin 153 GWh tuulivoimalla tuotettua sähköä, mikä vastaa noin 0,2 %:a Suomen vuoden 2006 sähkönkulutuksesta. Suomen tuulivoimakapasiteetti oli 86 MW vuoden 2006 lopussa (96 laitosta). Uutta kapasiteettia rakennettiin 4 MW (2 laitosta). Suomen tuulivoimakapasiteetti on tällä hetkellä pieni verrattuna muihin EU-maihin. Euroopan tuulivoimakapasiteetti oli vuoden 2006 lopussa noin 48 500 MW, josta vuoden 2006 aikana asennettua uutta kapasiteettia oli 8000 MW. Suomessa tuulivoiman edistäminen tapahtuu osana kansallista energia- ja ilmastostrategiaa, jota toteutetaan Uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelman avulla. Tuulivoimaa tuetaan sähköveron palautuksen verran, 0,69 snt/kWh, ja lisäksi uuden teknologian tuulivoimainvestoinnit voivat saada investointitukea enimmillään 40 % investoinnista. Investointituen suuruus päätetään projektikohtaisesti. Vuosi 2006 oli keskimääräistä tyynempi. Ilmatieteen laitoksen laskemien tuotantoindeksien mukaan tuulivoimatuotanto oli Perämerellä ja Ahvenanmaalla 85 %, Selkämerellä 82 % ja Suomenlahdella 90 % pitkän aikavälin keskimääräisestä tuotannosta. Vertailujaksona käytettiin vuosien 1987-2001 keskimääräistä tuotantoa. Koko vuoden toiminnassa olleiden laitosten keskimääräinen huipunkäyttöaika oli vain vajaat 1800 h/a (v. 2005 lähes 2100 h/a). Uudet korkeat MW-laitokset tuottavat selvästi paremmin kuin 90-luvun alkupuolella rakennetut tuulivoimalaitokset. Paras laitos ylsi yli 3200 h/a huipunkäyttöaikaan. Tuulivoimalaitosten tekninen käytettävyys vuonna 2006 oli 93 %. Suomen tuulivoimalaitosten keski-ikä oli vuoden 2006 lopussa 7,8 vuotta. Vuosiraportti sisältää laitosten tuotanto- ja käytettävyystietojen lisäksi yhteenvedon vika- ja häiriötilastoista vuodelta 2006.

Miten energiaa, esimerkiksi kotitalouksien tarvitsemaa lämpöä, olisi parasta tuottaa, on harvoin pelkkä tekninen kysymys. Kuntien energiahuollon ratkaisut, kuten käytettävä polttoaine tai tuotantolaitoksen rakentaminen, edellyttävät julkisina infrastruktuurihankkeina poliittista päätöksentekoa. Poliittisissa prosesseissa näkemykset ratkaisujen taloudellisesta kannattavuudesta tai muista hyödyistä sekä haitoista saattavat usein olla kiistojenkin kohteena. Valintaprosessien tuloksena on maahamme muodostunut hyvin monimuotoinen paikallisen energiahuollon kenttä, jolla energiaa tuotetaan monin eri tavoin ja jolla jatkuvasti syntyy myös uusia, vaihtoehtoisia toimintatapoja ja teknologiaa. Tarkastelen väitöskirjatyössäni tapaustutkimusten avulla tällaisten uusien mahdollisuuksien syntymekanismeja. Työn tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät avaavat paikallisiin poliittisiin toimintatilanteisiin liikkumavaraa, jonka nojalla toimijat kykenevät nostamaan esiin ympäristöön liittyviä kysymyksiä ja tekemään ympäristöä koskevia valintoja. Työ perustuu neljään tapaustutkimukseen, joiden tulokset on julkaistu työn liitteenä olevissa viidessä artikkelissa. Tapaustutkimukset ovat 1) polttoaineen vaihtaminen Alavuden kaukolämpölaitokseen vuonna 1993 2) turpeen kaasutuslaitoksen rakentaminen Kankaanpäähän vuonna 1980 3) lämpölaitosta koskeva sijoituspaikkakiista Kangasalla vuonna 1983 sekä 4) Tuupovaaran energiaosuuskunnan perustaminen ja toiminta vuodesta 1996 alkaen. Vaikka tapaustutkimusten tavoitteena ei olekaan kattaa paikallisen energiahuollon kenttää kokonaisuudessaan, ne kuvaavat paikallisen energiahuollon vaiheita Suomessa monipuolisella tavalla. Kankaanpään kaasutuslaitos ja Kangasalan sijoituspaikkakiista ilmentävät kaukolämpötoiminnan käynnistymisen alkuvaiheen haasteita eli öljykriisien jälkeistä aikaa. Alavuden ja Tuupovaaran tapaukset taas kohdentuvat myöhempään, 90-luvun alussa käynnistyneeseen uudentyyppisen puuenergian kasvukauteen. Tapaustutkimusten kautta hahmottuu merkittävä osa suomalaisen kaukolämpöteknologian elinkaarta sekä erityisesti puupolttoaineiden kehityskaari sen sisällä. Tapausten analyysissä on hyödynnetty yhteiskuntatieteellisen teknologiatutkimuksen ja toimijaverkkoteorian käsitteitä. Nämä näkökulmat yhdistyvät uudempaan politiikan tutkimuksen viitekehykseen, jossa painottuvat poliittisten prosessien käytännölliset ulottuvuudet. Tutkimuksen perusteella ympäristöä koskevat valintatilanteet kuntien energiahuollossa ovat sidoksissa toiminnallisiin ja käytännöllisiin suhteisiin, joihin energiahuollon toimijat osallistuvat. Kunnallisen energiahuollon tarkastelu käytäntöjensä kautta avaa mahdollisuuden nähdä myös poliittiset valinnat laajemmasta perspektiivistä käsin kuin pelkkinä määrittelykamppailuina ja kiistoina erilaisten näkemysten ja merkitysjärjestelmien välillä. Valintoja siis ehdollistavat hyvin monenlaiset käytännölliset lähtökohdat ja tavat toimia teknologisissa järjestelmissä, mikä on olennaista ympäristöpolitiikan kannalta. Esimerkiksi puuenergian käyttöönotto jossakin kunnassa saattaa edellyttää paitsi sopivan tuotantoteknologian kehittymistä myös muutoksia metsätalouden rutiineissa tai tavoitteenasetteluissa. Pelkkä investointituki uuteen polttokattilaan ei ohjaa energiaratkaisua tiettyyn suuntaan, vaan muutos edellyttää myös uudentyyppisen tieto-taidon kehittymistä paikallisen metsätalouden toimijoiden piirissä. Toisaalta esimerkiksi nykyinen kansallinen ilmastopolitiikka on synnyttänyt erilaisten poliittisten tavoitteiden toteutumisen kannalta ristiriitaisia, osittain ennakoimattomia puuenergian tuotantokäytäntöjä. Käytäntöjen väliset jännitteet tai vastaavasti niiden keskinäinen resonanssi tuottavat energiahuollon kentälle jatkuvasti uusia toimintatilanteita, joissa avautuu mahdollisuuksia nostaa esiin ongelmia ja arvioida käytössä olevan teknologian toimivuutta. Muutoksia ja vaihtoehtoja ruokkivat toiminnalliset siirtymät, esimerkiksi toimijaidentiteettien tai -positioiden siirtymät, eri toimintatilanteiden välillä. Ympäristöpolitiikan haasteena onkin tunnistaa ja tukea sellaisten toiminnallisten siirtymien muodostumista, jotka vahvistavat energiahuollon toimijoiden ongelmaratkaisukykyä ja mahdollisuuksia tehdä ympäristön kannalta edullisia valintoja. The focus of this study is on practical choices of local energy production: what fuel should be used, where to build power plants, what technologies are available and what possibilities do technical innovations offer to sustainable energy pro-duction? Particularly, I am interested in the interplay between technology and politics in local decision making and technological development. Social and po-litical nature of technology has frequently been addressed by researchers in social studies of technology. However, the relevance of these studies from the viewpoint of important societal questions such as environmental problems has not been properly addressed. The present study offers an in-depth view of vari-ous roles of technologies (including machines, artefacts, techniques as well as technical knowledge and skill) in political processes by focusing on case studies of Finnish local energy sector and adoption of alternative energy technologies. Decisions to utilise alternative, environmentally sound technologies usually precede a public dispute or negotiation of interests and goals. This kind of politi-cal processes have often been studied in terms of meanings and discourses. My aim in this study is to examine their practical and material constitution. In addi-tion to the technologies of energy conversion, I pay attention to the various types of knowledge production technologies, technologies of governing and estab-lished standards and practices of forestry. The study includes the following case studies: 1) debate over changing fuel in a local heating plant in Alavus, SW Finland 2) the building of a peat gasification prototype plant in Kankaanpää, SW Finland 3) a debate over placing a heating plant in Kangasala, SW Finland, and 4) the building of a local wood energy heating cooperative in Tuupovaara, Eastern Finland. The study draws on two distinct but interrelated bodies of literature. First, I use concepts developed within the framework of science and technology studies to analyse the cases in terms of performative technologies. Second, I interpret the results of case studies in the framework of political studies and its focus on po-litical practices. The two theoretical frameworks emphasise the practical nature of both every-day life and political processes. The study shows that innovative new ways of action are tied to practical re-lations between actors and heterogeneous other elements such as material, sym-bolic and discursive formations. First, established technologies and standards, such as practices of forest management or economic calculations can open up new problem settings and add issues on political agendas. In the case of wood energy, for example, standardised forestry practices have both enabled new practices of energy production and raised discussions whether the standard itself should be modified. Second, human actors are able to change competencies with technologies and develop political capacities. The case of Alavus, for instance, shows how economic calculations as a knowledge production technique affected the political powers of decision makers. They also opened the decision making situation in such a way that a broader and more heterogeneous group of actors could take part in defining the objectives of energy production. Moreover, the calculations also modified the rules of political decision making. This is a third example of technology affecting political situations: technologies may change the ways how political authority is built. These observations show that technology is far from being a neutral tool or object of decision making but actively shapes decision making situations. The most extreme example of a powerful non-human actor is the Kangasala esker, a hybrid of nature and culture which redistributed the ability to address political issues on the political agenda of local energy production. The material constitution of political processes and agency is relevant from the viewpoint of environmental policies and the measures to enhance sustainable development. Especially, uncertainties related to the implementation of envi-ronmental policies are important. As the case of wood energy shows, even the policies aimed at solving environmental problems such as the climate policy may have unanticipated and negative outcomes. The policies may, for example, create contradictory practices, which, in turn, may open up a need to redefine the politi-cal goals. On the other hand, this may lead to empowerment and increase of local decision making and problem solving capacities. The identification of material elements, techniques and practices as active political elements shows a complex and fragile picture of political agency. The concepts of technology studies help to identify the tensions and resonance be-tween different ways of acting in technological systems. They also show that political power is not permanently possessed by local councils or other institu-tionalised decision making bodies but often performed through the material and practical engagement of actors.

Tuotantotilastointiin osallistuvien tuulivoimaloiden tuotanto oli 120 GWh vuonna 2004, mikä vastaa noin 0,1 % Suomen vuoden 2004 sähkönkulutuksesta. Suomen tuulivoimakapasiteetti oli 82 MW vuoden 2004 lopussa. Suomen tuulivoimakapasiteetti on tällä hetke llä pieni verrattuna muihin EU-maihin. Euroopan tuulivoimakapasiteetti oli vuoden 2004 lopussa noin 34500 MW, josta vuoden 2004 aikana asennettua uutta kapasiteettia on 5700 MW. Suomessa tuulivoiman edistäminen tapahtuu osana kansallista ilmastostrategiaa, jota toteutetaan Uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelman avulla. Ohjelmassa on asetettu tavoitteeksi 500 MW tuulivoimakapasiteetti vuoteen 2010 mennessä. Tuulivoimaa tu etaan sähköveron palautuksen verran, 0,69 c/kWh, ja lisäksi uudet tuulivoimainvestoinnit voivat saada investointitukea enimmillään 40 % investoinnista. Investointituen suuruus päätetään projektikohtaisesti. Vuosi 2004 oli keskimääräistä heikkotuulisempi. Ilmatieteen laitoksen laskemien tuotantoindeksien mukaan tuulivoimatuotanto oli Perämerellä 89 % ja muualla noin 85 % pitkän aikavälin keskimääräisestä tuotannosta. Vertailujaksona käytetään vuosien 1987-2 001 keskimääräistä tuotantoa. Tuulivoimalaitosten tekninen käytettävyys vuonna 2004 oli kohtuullisen hyvä, 95 %. Suurimmat vika-ajat tulivat yhden laitoksen tulipalosta sekä kolmen laitoksen lapojen kärkijarrujen vaihdosta. Suomen tuulivoimalaitosten keski-ikä oli vuoden lopussa 5,9 vuotta. Vuosiraportti sisältää laitosten tuotanto- ja käytettävyystietojen lisäksi yhteenvedon vika- ja häiriötilastoista vuodelta 2004.