In the aftermath of conflict and catastrophe, societies often struggle with fragmented histories and suppressed memories. In Lebanon, the legacy of civil war (1975–1990) has left a profound gap in collective memory, where political amnesia has overshadowed the possibility of reconciliation or healing. The scars of past wars are not merely historical, but continuously resurfaced in the collective consciousness of its people. The unresolved narratives of these conflicts – coupled with fresh confrontations – form a fragmented landscape of memory that remains in flux. In such contexts, political documentary cinema, particularly memory-scape cinema, has emerged as a medium to interrogate, reflect, and challenge dominant narratives while navigating through fractured histories to explore the unspoken and unseen. This research investigates how memory-scape cinema engages with the fragmented histories and traumas of post-conflict societies, with a particular focus on Lebanon. Drawing on counter-memory theory as a political approach, the study examines how visceral cinema – through its manipulation of time, space, and sensory experiences – can reshape our perceptions of memory, trauma, and embodiment in the context of ruins and collective loss. The scheduled outputs are: [1] The artistic component “Versets Sombres”, in the form of a feature essay film, will serve as a laboratory for experimentation of the research findings. [2] The doctoral dissertation in the form of a monograph. The targeted audience is academics and researchers in film and memory studies, middle eastern, international post-conflict zones and counter-memory methods of filmmaking; Filmmakers and Artists, especially those exploring experimental cinema, essay films, and counter-narratives in film practice. [3] Internationalization of the research; presentation in conferences about the research’s findings on reshaping the perceptions of ruptured histories and embodied memory in post-conflict societies.

Additive manufacturing (3D-printing) is developing towards a disruptive general-purpose technology such as the dynamo and computers. However, uncertainty in passing stringent quality standards owing to the formation of defects hinders its widespread adoption. AIM-Zero project—an ideal synergy between Aalto University and EOS Finland Oy—develops a novel procedure to create a general-purpose quality control system as opposed to the current state of the art requiring part-specific offline testing. It deploys artificial intelligence (AI) to detect and compensate defective regions layer by layer using in-situ process monitoring sensors. The project can eliminate defects and significantly decrease costs, lead-time, and waste. It can shift the performance frontier of AM parts and the AM industry.

Arkkitehtuurisuunnitelmien havainnollistaminen on mullistunut 2000-luvulla. Rakennushankkeita ja suunnittelukilpailujen tuloksia esitellään julkisuudessa lähes poikkeuksetta tietokoneavusteisesti tuotetuin kuvin, jotka tavoittelevat valokuvamaista yleistajuisuutta. Näiden ”fotorealististen” havainnekuvien merkitys arkkitehtuuria koskevassa keskustelussa ja päätöksenteossa on usein ratkaiseva. Tutkimukseni on ensimmäinen laaja selvitys valokuvamaisten havainnekuvien merkityksestä arkkitehtuurissa. Myös lähestymistapani arkkitehtuurin kuviin on uusi: Analysoin yleisesti käytettyjä visualisointiohjelmistoja, joiden käyttöliittymissä arkkitehtuurikuvien tuottaminen näyttäytyy valokuvauksen simulointina. Peilaan valokuvamaisten havainnekuvien yleisiä piirteitä sekä niiden tuottamiseen käytettyjä välineitä arkkitehtuurin ja kuvallisen kulttuurin historiaan. Tavoitteenani on kyseenalaistaa nykyvisualisoinnin näennäisen ongelmaton "realismi" ja vakuuttavuus. Tulkitsen vallitsevia kuvallisia esitystapoja normeina, jotka suuntaavat ja muovaavat havaintoa ja toimintaa. Myös valokuvamaiset havainnekuvat ohjaavat lähestymään ja arvioimaan arkkitehtuuria kuvallisen rakenteensa mukaisesti. Ne yhtäältä yhdistävät perinteisiä kuvallisia normeja kuten perspektiivistä tilankuvausta ja valokuvallista ”realismia” ja toisaalta luovat uusia. Osoitan, että nykyvisualisoinnin helppo ymmärrettävyys rakentuu moninaisten tekniikoiden sekä kuvallisten ja arkkitehtonisten ihanteiden varaan eikä siis ole neutraalia eikä vaihtoehdotonta. Argumentoin, että valokuvamainen visualisointi muovaa parhaillaan globaalisti käsityksiä siitä, mikä arkkitehtuurissa on huomion arvoista ja tavoiteltavaa. Tutkimukseni tuloksena syntyvä englanninkielinen artikkeliväitöskirja tarjoaa kriittisiä välineitä arkkitehtuurikuvien ja -kulttuurin arviointiin. Samalla se pohjustaa uusien, entistä monipuolisempien arkkitehtuurin havainnollistamisen tapojen kehittelyä.