The intergenerational transmission of social inequality follows several pathways throughout one’s life. Scholars have investigated the role of parental education, social class, income, and employment status. However, less is known about the effects of precarious jobs, albeit it is a common experience in post-Fordist societies, to the extent that, on average, one in four workers held a temporary contract in Europe. Moreover, workers experience disruptive levels of work-schedule instability and work-hour volatility. Employment uncertainty has been linked to lower income, job prospects, and health of the worker and their partner. Emergent literature has linked parents’ non-standard jobs to children’s development and educational path. In this project, I plan to analyze the link between parents’ employment trajectories and children’s outcomes, from perinatal to mental health and educational trajectory. I aim to make the following contributions. First, in the life-course framework, I integrate work and family trajectories of the adults acting in a parental role using multichannel sequence analysis. This approach allows us to focus on the timing, order and cumulative dimensions of disadvantage, both between the parents and over time. Second, I investigate the patterns at the intersection of social class, gender and migration background, using the Kitagawa-Oaxaca-Blinder decomposition. This method will help us disentangle the roles of composition and returns to life courses. Third, I explore how causally ordered multiple mediators —such as income, parental stress and health behaviour —can explain the observed patterns, by estimating path specific effects. Fourth, comparing different welfare regimes can provide insight on how to mitigate the effect of precarious work trajectories on the intergenerational transmission of inequality. In particular, I aim to compare the Finnish case with those of the Netherlands and the United States.

Aboagora on vuosittain Turun Sibelius-museossa järjestettävä kolmipäiväinen kansainvälinen tapahtuma, joka murtaa tieteiden ja taiteiden rajoja ja toimii tiedeviestijänä suurelle yleisölle. Aboagora koostuu moninaisista esityksistä, jotka yhdistelevät rohkeasti tieteiden ja taiteiden työmuotoja. Tapahtuma on suunnattu eri tieteen- ja taiteenalojen opiskelijoille ja ammattilaisille sekä kaikille tiede-taide-yhteistyöstä kiinnostuneille. Päätapahtuman lisäksi hankkeen toimintaan kuuluu keväisin toteutettava Avant Aboagora -ennakkotapahtuma. Vuonna 2011 käynnistetty Aboagora on kolmentoista toimintavuotensa aikana kasvanut taiteilijoiden ja tutkijoiden väliseksi merkittäväksi keskustelutilaksi – kokoontumispaikaksi uudenlaiselle rajat ylittävälle yhteistyölle, joka synnyttää uutta tutkimusta ja uutta taidetta ja tuo työn tulokset laajan yleisön saataville. Järjestäjätahoja ovat Turun yliopisto, Åbo Akademi, Åbo Akademin säätiön yhteydessä toimiva Donner-instituutti ja Turun AMK:n Taideakatemia. Lisäksi hankkeella on laaja ja monialainen yhteistyöverkosto. Vuosina 2024–2030 Aboagora toteuttaa teemakokonaisuuden The Planets, joka pohjautuu Gustav Holstin (1874–1934) säveltämään samannimiseen orkesterisarjaan. Sarjan osat toimivat vuosittaisten tapahtumien teemoina, inspiraationa ja alustana haastavien ajankohtaisten kysymysten pohtimiselle tieteen ja taiteen keinoin: THE PLANETS 2024: Mars, the Bringer of War 2025: Venus, the Bringer of Peace 2026: Mercury, the Winged Messenger 2027: Jupiter, the Bringer of Jollity 2028: Saturn, the Bringer of Old Age 2029: Uranus, the Magician 2030: Neptune, the Mystic Näitä teemoja tulkitaan sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti, ja tapahtumavuosien ohjelman kuratoinnissa panostetaan monimuotoisuuteen niin eri taiteen- ja tieteenalojen kuin käsiteltävien aiheiden osalta.

Tutkimus kartoittaa populaarihistorian ominaisuuksia. Erityistä huomiota kiinnitetään kasvavaan haasteeseen, jonka ei-kirjallinen esittäminen muodostaa historiankirjoitukselle. Vaikka historiantutkimus suuntautuukin paljolti tekstin tuottamiseen, ”historia” ei rajoitu akateemiseen tutkimukseen. Akateemiset historioitsijat ovatkin kokeneet ei-kirjallisen historian tuottamisen vaikeaksi. Akatemian ulkopuolella historiaa (laajasti ymmärrettynä) esiintyy kuitenkin jatkuvasti populaarimediassa ja asiantuntija organisaatioiden projekteissa: elokuvissa, televisiosarjoissa, peleissä, näyttelyissä (niin virtuaalisissa kuin fyysisissäkin) yms. Tutkimus keskittyykin populaariin historiakulttuuriin tunnistaakseen eri mediamuotojen heikkoudet ja vahvuudet suhteessa historian esittämisen tiedollisiin vaatimuksiin. Keskeinen kysymys tutkimuksessa onkin: ”Voidaanko historiantutkimuksen piirissä esittää historiaa ei-kirjallisessa muodossa, ja jos voidaan niin miten tämä tulisi tehdä?” Tutkimuksessa analysoidaan jo olemassa olevia ei-kirjallisia historiaesityksiä, joiden tavoitteet vaihtelevat tiedollisista ja kasvatuksellista aina viihteeseen ja kokemuksellisuuteen. Rippumatta esitysten tavoitteista (tai faktuaalisuudesta) kaikilla näillä on oma vaikutuksensa siihen, miten muodostamme käsityksemme menneisyydestä. Aineistoa analysoidaan historianfilosofian, historiakulttuurin, historiateorian ja mediatutkimuksen tarjoamien viitekehysten läpi. Tämän analyysin pohjalta rakennetaan populaarin historiakulttuurin typografia ja esitetään laajempi historianfilosofinen teoriaviitekehys, joka huomioi medioiden vahvuudet, heikkoudet ja mahdollisuudet historian esittämiselle tulevaisuudessa. Tutkimus tuottaa uutta teoriaa tukemaan niin tulevaa akateemista historiantutkimusta kuin asiantuntijaorganisaatioita, jotka ovat jo käytännön työssään kohdanneet digitaalisuuden mukanaan tuoman historian esittämisen murroksen.

Poikkitieteellinen ja monialainen hanke tutkii, miten transihmisten kulttuurinen tuotanto haastaa yhteiskunnan normatiivisia oletuksia sukupuolen kahtiajaosta. Tieteenalat ylittävän, tutkimuksellista ja taiteellista yhteistyötä yhdistävän hankkeen tavoitteena on kartoittaa erityisesti, miten kulttuurinen tuotanto ja visuaalinen ja esittävä taide käsittelevät sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta ajankohtaisia kysymyksiä hyvinvoinnista, väkivallasta ja ympäristökriiseistä. Hanke kehittää lähestymistapaa etsimällä uusia tapoja tarkastella kulttuurista tuotantoa ja venyttää taiteen potentiaalia tilana radikaaleille vastakertomuksille ja visioille tulevaisuuden yhteisöistä ja paremmasta elämästä. Hanke vastaa kysymyksiin: 1) Miten nykyhetkessä tapahtuva transihmisten kulttuurinen tuotanto neuvottelee ajankohtaisia hyvinvointiin, väkivaltaan ja ympäristöön liittyviä haasteita ja kuvittelee niihin ratkaisuja? 2) Miten taide rakentaa konkreettisesti tilaa yhteisöllisyydelle ja visioille paremmasta elämästä 3) Millaisia näkökulmia ja tiloja transihmisten kulttuurinen tuotanto tarjoaa kollektiiviseen sukupuolen prosessoimiseen ja uudelleen kuvittelemiseen? Hankkeen lähestymistapa perustuu yhteiseen tiedontuottamiseen, jossa olennaista on haastatella taitelijoiden näkemyksiä ja kokemuksia, osallistua ja havainnoida kulttuurista tuotantoa sekä luoda työpajoja ja tapahtumia, joissa luova toiminta ja ajatukset kehittyvät tutkijoiden, taiteilijoiden ja yleisön välisissä kohtaamisissa.